Matkapäiväkirja Syyriasta
Tämä kirjoitus perustuu matkapäiväkirjaan, jota pidin Syyrian matkalla kesäkuussa 2003. Matka oli vähintään neljäs kerta, kun olen Syyriassa ollut. Matkalla vieraillaan Damaskoksessa, Itä-Syyrian keidaskaupunki Palmyyrassa, Irakin rajan lähellä Shanhasissa sekä Syyrian vuoriston kuuluisassa Crac des Chevaliers -linnassa. Syyriassa matkustettiin tänä parin viikon sisällä yli 1300 kilometria lähinnä poikittaissuunnassa.
Matka Syyriaan
Matka Helsingistä Damaskokseen oli melko rasittava. Helsingissä kaikki meni joutuisasti. Reppuni täyttyi sinne kuulumattomasta tavarasta kuten isäni villapaidasta ja uudella lelulla - digitaalinauhurilla. Lähtökin oli pitkälti ajallaan, mikä ei meidän kannaltamme ollut erityisen tärkeää, sillä meitä odotti pitkä odotus Budapestissa. Noustessa huomasi etten ollut juurikaan kulkenut muilla kulkuneuvoilla kuin omilla jaloillani viimeiseen vuoteen. Kiihdytyksen aiheuttama pahoinvointi ei ollut kaukana, toisaalta osasyynä olisi voinut olla tyhjähkö vatsa. Lento kesti hieman päälle kaksi tuntia. Budapestissa odotti mukava 26 celciusta: sopiva totuttelu lämpötila tulevaan. Odotettavaa oli viisi tuntia, mutta päätimme jäädä vain lentokentälle, kun ei ollut varma liikenne yhteyksistä, eikä ollut oppaita eikä mitään. Kalle tosin kävi ulkoilemassa lyhyesti. Tax-free myymälät olivat pienoinen pettymys melko suppeine valikoimineen: tavalliset tupakat ja viinat kyllä löytyi, mutta elektroniikka oli lähes pelkkää Sonya ja vaatteet Bossia. Ravintolat ja kahvilat edustavat lentokenttien yleistä hintatasoa, tupakoimatonta aluetta on kiitettävästi. Vihdoin päästyämme Malevin jatkoyhteydelle, huomasimme sen olevan täynnä lapsiperheitä. Ei mikään erityisen mieluisa seikka ottaen huomioon, että lento lähti yhdeltätoista illalla. Onnistuin torkahtelemaan, mutten en saanut kunnon unta aikaiseksi, jonkinlainen umma-huuto katkaisi parhaatkin yritykset. Aika sitten meni katsellessa Gags - Just for Laughsia, tuota Suomessa nähtyä piilokameraohjelmaa. Kypros näytti mainiolta taivaalta käsin, Damaskoksen yllä hohti kuu. Kentällä näkyi heti terveystarkastustilat ja niiden vieressä piti täyttää maahantulokortit vastaten valaiseviin kysymyksiin kuten, mikä on äitisi nimi tai mikä on saapumiskulkuneuvosi kansallisuus ja tietenkin matkaseuralaisten sukupuolet piti selvittää. Yli kahden viikon viisumin saamiseksi olisi pitänyt suorittaa HIV-testi, nyt piti vain olla yskimättä SARS varoituksen edessä ja maksaa 28 taalaa per nuppi mukisematta. Odotus oli hieman kiusallinen sillä minua aivastutti. SARS juliste oli sinänsä huvittava, lisätietoa sai numerosta, joka oli arabialaisin numeroin kirjoitettu, muu teksti oli kyllä englanniksi. Matkalaukut tulivat kaikki perille hyvin, paitsi Eiran laukku oli kääritty keltaiseen teippiin.
Kentän ulkopuolella vastassa Omayad Tours & Travelin edustaja / pomo. Ensimmäisenä kuvana oli SyriaTelin mainos, sen jälkeen vasta kuva presidentistä. Huomaa kuinka matkapuhelinmarkkinat ovat vallanneet parhaat paikat jopa poliisivaltiossa. Harmi vain, että Radiolinja ei tuolla kuulunut. Ennen nukkumaan pääsyä piti vielä matkata 25 km lentokentältä Al Maysatiin. Kaupunki oli täynnä banderolleja, joiden tarkoitusta en tiennyt. Myöhemmin selvisi kyseessä olevan paikallisvaalien mainoksia. FIMEn uusi asunto on huomattavasti suurempi kuin parin vuoden takainen. Sisätilat ovat huomattavat, varmasti reilusti yli 100 neliötä ja vielä kolmannes lisää parvekkeita. Ei kyllä ole yhtä loistelias kuin vanha, mutta aivan riittävä. 60-vuotias levysoitin/radio jäi toiseen asuntoon, sitä tulee ikävä.
Ensimmäinen päivä
Aamun kauppareissulla sai totutella paikalliseen liikennekulttuuriin. Syyriassa ei ole juuri missään liikennevaloja - jos on niin niitä ei totella - ja suojatietkin ovat vain muodon vuoksi. Kaistoja on niin monta kuin tarvitaan, vaikka yllättävän tarkasti pitivät tällä kertaa kahtaa kaistaa, tosin yksi viisikaistainen pätkä oli laajentanut itsensä yhdeksänkaistaiseksi. Ongelmia ei juuri näytä syntyvän, paitsi yksikaistaisilla kaksisuuntaisilla teillä. Hieman piti kerätä rohkeutta, ennen kuin alkoi hyppimään autojen välissä, kun eivät nuo kovin hiljaa kulje. Tosin nämä pysähtyvät huomattavasti herkemmin kuin suomalaiset. Puhemääräkin Syyriassa on toista luokkaa, Kallen keskustelun avauksiin vastataan melkein poikkeuksetta ja niistä syntyy useampi rivinen keskustelu. Asteita sellaiset 34. Vanhusten pakollinen siesta on yksi harmaita hiuksia aiheuttavista tekijöistä, varsinkin kun se kesti viitisen tuntia. Siinä sitten yritti parvekkeella lueskella ja loppuajan seurasin kulkukissaperhettä: isä, äiti ja pentu. Isä lähti metsästämään, äiti ei juuri hievahtanut ja pentu oli melkein levottomampi kuin minä. Parvekkeelta näkyy tyttölukio, moskeija sekä presidenttipari, siis edesmennyt isä poikansa kanssa.
Iltapäivällä pääsimme lopulta kaupungille.Kalle ei olisi halunnut kävellä montakaan metriä, mutta miten voi oppia kaupungin taksinpenkiltä. Taksilla tosin pääsee minne vain puolella eurolla, joten eipä tuolla niin suurta väliä ole, kunhan tietää minne on menossa. Aikaisemmilla kerroilla olemme kulkeneet lähes poikkeuksetta takseilla, mikä on johtanut melko kapeaan kuvaan Damaskoksesta, reittien etäisyydet ja suhteet ovat jääneet hämärän peittoon. Kävellessä kuitenkin joutuu kuuntelemaan jatkuvaa valitusta auringosta ja kuumuudesta. Souqit olivat entisellään, elleivät sitten olleet vielä täydempiä. Niiden kimpussa pitäisi viettää viikko jos toinenkin, mikäli haluaa oppia tuntemaan jotenkin hyvin. Perusidea on sinänsä yksinkertainen, suurin osa jotain tiettyä tavaratyyppiä myyvistä paikoista on tietyllä kujalla. Ei muuta kuin sinne ja sieltä löytyy, hinta on periaatteessa kaikissa sama, jotkut ovat herkempiä tinkimään kuin toiset. Emme tällä kertaa katselleen juuri liikkeiden sisälle,. ei ollut mitään tarvetta. Katselin kerjäläisten ohi ja pidin huolta lompakkoni turvallisuudesta. Vaikka ei Syyria ole mikään vaarallinen maa tuoltakaan kannalta. Päädyimme tuttuun kahvilaan, jossa olemme käyneet muutaman kerran aikaisemmin. Sinne tietysti piti kysyä ohjeet jokaiselta vastaan tulleelta, vaikka minä muistin sinne reitin jo muutenkin. Kahvin jälkeen vaeltelimme vanhan kaupungin pohjoisosaa, näimme pari porttia ja kirkkoja Syyrian ortodokseista fransiskaaneihin. Löysimme myös alttarin, jossa Joosef piteli Jeesus-lasta, Madonnan merkitys ei tuolla ilmeisesti ole aivan niin suuri.
Hyppäsimme pian taksiin, kun Kallella oli nälkä, ajoimme lopulta vanhan kaupungin ympäri ja päädyimme vajaan 500 m päähän lähtöpisteestämme, olimme matkustaneet yli 30 minuuttia. Siinä sitten syömään, harmi vain että kello oli niin vähän ja minulla ei ollut nälkä ja oma ruokailuni alkoi muiden lopetellessa. Kiusallista. Ruokailun jälkeen yritin saada meitä kävelemään kohti asuntoa, mutta Kallella paloi nopeasti hermot. Eihän voi odottaa että kuusimiljoonaisen kaupungin ilta olisi hiljainen? Taksilla siis takaisin. Yritin nukkua ja onnistuin nukahtamaan jo ennen yhdeksää.
Arkeologia
Tuli sitten nukuttua melkein 12 tuntia. Ei ole kovin tapaistani. Aamua piristi mukavasti kylmä suihku, asunnossa vedenlämmitin ei toiminut ja sähkötkin olivat kadonneet yön aikana. Yhden aikaan pitäisi löytää Geminiin tapaamaan Minna ja Kenneth Lönnqvistiä. Tiesimme, että se voi olla kahdessa kaupunginosassa. Tänään on eilistä lämpimämpi. Tuulikin on laantunut. Matkaa suunniteltiin hieman eteenpäin. Mennäänkö Libanoniiin katsomaan Imaamia ja seetrejä, lähteäkö Homsiin ja sieltä Crac des Chevaliersiin ja sieltä ehkä eteenpäin Tartukseen, josta ehkä Arwadiin ja/tai Amritiin. Ehkä lähtisimme kohti Palmyraa Nokian sponsoroimalle survey-alueelle keskelle ei mitään. Viimeisin näyttää todennäköisimmältä, sillä onhan perheemme demokraattinen, yhdellä jäsenellä vain sattuu olemaan kolme ääntä annettavanaan yhden sijaan. Hänhän puhuu arabiaa, me vain huonoa ranskaa ja englantia. Pihalla kasvaa aprikoosien ja viinirypäleiden lisäksi sitruunoita ja appelsiineja. Lähellä on myös urheilukeskus, jotenkin vain ei tee mieli pelata jalkapalloa.
Tapasimme Minnan, istuimme ensin Pitstopissa kolmisen tuntia (kahvila Geminin alapuolella) ja jatkoimme pienen tauon jälkeen Sultanissa (hotelli).Siinä sitten päivä menikin. Minnalla oli selkeä oletus, että menemme Qast al-Heiriin ja Shanhasiin, tai ainakin Tadmouriin puhelemaan museodiktaattori As’adille. Puhe ryöppysi siellä täällä, myös Al Famiglia Fimestä oli neidolla mielipiteensä. Ostoksiakin pääsi tapahtumaan päivän aikana, Kalle osti muutamalla tuhannella kirjoja ja minä ostin kolme paitaa joiden arvo oli ruhtinaallisen $50. Illallinen oli oikeaan aikaan. Asunnolle päästyä sai huomata sähkön yhä olevan poissa, ensimmäinen russakkakin työntää esiin tuntosarvensa. Alakerrassa vietettiin pyhän aattoa ja mekastus esti minua nukkumasta. Jossain vaiheessa jokin naapuri kävi korjailemassa sähköjä, ne saatiin, vesi jäi kylmäksi.
Harasta
Heräsin erittäin aikaisin kaikki paikat kipeinä. Yritin katsella BBC:tä, mutta ei siellä ollut mitään erityisen kiinnostavaa, CNN lupasi 35 C. Oma lämpötilani taisi ylittää tuon parilla. Mukava sinänsä nähdä ensi kertaa uutisia matkan aikana. Eilen oli saanut kuulla Jäätteenmäen erosta. Jotenkin harmittaa etten ollut paikalla. Kuumeen syynä taisi olla lievä auringonpistos tai nestevajaus tai molemmat. En myöskään ollut syönyt mitenkään erityisen hyvin. Pysyimme asunnolla kolmeen, kuume oli laskenut ja ei enää ollut suurempia kipuja. Lähdimme kohti Harastaa, pitkän matkan linja-autojen asemaa. Ensin käytiin läpi turvatarkastukset, sitten piti luotsata tie läpi eri suuntia huutavien mainosmiesten. Pääsimme melko pian Homsiin vievän bussin lipunmyyntitiskille. Passit piti esittää ja luovuttaa S£ 225 eli vajaa 4 euroa. Edessä kaksi tuntia ilmastoidussa linja-autossa. Harsho yhtymän bussi oli ensimmäinen kunnon linja-auto, jolla olen kulkenut Syyriassa. Antoivat oikein mukavan kuvan tästä matkustustavasta, juniin nähden nämä ovat hiljaisuutensa tähden suositumpia. Kun liput oli tarkastettu, avustaja jakoi matkustajille karamellin ja muovimukit vettä varten, jota tarjottiin läpi matkan. Matkalla itsessään katsottiin Jet Lin tähdittämää HK-action leffaa, jota ei ollut dubattu. Matkalla onnistui niin nukkuminen kuin vauvan hoito - vahingon jälkeen vain tuoksua ilmastointifilttereihin ja matka sai jatkua tauotta. Huvitusta toi karamellin ‘Treadmark’. Matkalla alkoi tajuta, että Damas on arkkitehtoonisesti melko pitkälti Syyrian …-läpi. Kaupunkia ei ole juurikaan kaavoitettu ja rakennukset ovat vähän mitä ovat. Tien varrella näkyi useita kaunis rakennuksisia kyliä ja kaupunkeja, joiden asemakaavan selkeys lisäsi kauneutta. Toinen viite päätelmään lienee siinä että Harasta-asema on rivi kojuja, kun taas Homsin linja-autoasema on kolmikerroksinen äärimmäisen siisti rakennus, jonka alimmassa kerroksessa on kioskeja ja lipunmyyntipisteet ja keskellä suihkulähde. Toisessa kerroksessa on kahvila, joitain toimistoja ja vessoja. Kolmannessa ravintola, toimistoja sekä vessoja. Missään ei ole melua, kukaan ei tule huutamaan minne on matka, kaikki tapahtui siististi. Mutta sillä kertaa me hyppäsimme vuoden 1958 mersuun ja lähdimme kohti Crac des Chevaliersiä. Ikävä kyllä taksimme hyytyi kesken matkan ja jouduimme vaihtamaan toiseen. Saavuimme niin myöhään, että johaniittilinna oli ehditty sulkea ja suuntasimme kohti Beybers / Bibers hotellia. Saimme sieltä sviitin, kaksi makuuhuonetta, olohuone sekä kyykkyvessallinen kylpyhuone. Ilma oli huomattavan kostea verrattuna matalampaan, tämä tosin oli vain 750 m korkeudessa.
Qala’at al-Husn
Aamuinen linnamaisema peittyi sumuseinään. Minä inhoan kyykkyvessoja.
Heräsimme ennen omistajia ja vasta puhelinsoitto herätti jonkun sopivan keittämään meille teetä ja tarjoamaan korppuja. Ei mitenkään erikoinen aamiainen, ei ollut päivällinenkään tosin ollut paljoa parempi. Toisaalta eivät nämä ilmeisesti hirveästi odotelleet vieraiden saapumista. Lopulta yön ja kahden aterian hinnaksi tuli $30. Oli sentään kuumaa vettä ja pääsi melko kunnolliseen suihkuun. Cracin porteilla tulvi turistien häiritsijöitä. Sisään pääsimme ilmaiseksi, vaikka ulkomaalaisten hinta oli pöyristyttävät S£ 150 kpl - paikallisten S£ 15. Sisällä kohtasimme suomalaisen Ammanin Arkeologian Ystävien seurasta. Kaikenlaisiin paikkoihin mekin päädymme. Hän ei osannut arabiaa, joten hyvä opas meni pitkälti häneltä ( kuten minultakin) hukkaan. Erosimme porukasta hetkeksi, kun Kalle suostui jonkun toisen oppaantapaisen mukaan, mutta tämä nyt ei osannut mitään. Kertoili meille epätarkkoja tietoja suoraan omistamastamme kirjasta. Lopulta maksoimme hänelle jonkin verran ja otimme kuvan ja palasimme AAY:n pariin. Melko runsaasti oli tuolla nähtävää, Välimeren panorama jäi näkemättä hieman sumuisen ilman takia.
Myöhemmin saimme service taksin Homsiin, pakettiauto, joka kuljettaa ihmisiä linja-autonkaltaisesti, mutta ilman pysäkkejä tai varsinaisia aikatauluja. Liikkuvat silloin, kun ihmisetkin. Service taksit kuitenkin joutuvat ajamaan toiselle asemalle, joka oli Homsin keskustassa. Tämän paikan massiivinen olemus oli huomattavasti ahdistavampi kuin Harastan. Huutoa joka suunnassa, kaupoista ja taksikuskeilta ja pienempien linja-autojen rahastajilta. Lisäksi siellä täällä oli kaiuttimia, joista pauhasi musiikki niin kovaa, etteivät kaiuttimet pystyneet niitä särisemättä toistamaan. Pääsimme kuitenkin ulos ja tavalliseen taksiin ja kohti hienoa linja-autoasemaa kaupungin ulkopuolella. Puolen tunnin odotuksen päästä pääsimme Tadmourin linja-autoon. Tuon matkan tullen muistamaan tovin, sillä se oli epämukava. Jalkatilaa ei juuri ollut, koska paikkamme oli takaoven edessä. Niin, Syyriassa busseihin myydään paikkaliput. Edessäni istui lihava syyrialainen, jolla oli tapana iskeä penkin selkänoja polviini. Tie oli jatkuvaa ylös ja alas menoa eikä sekään ollut tasaista vaan kaikenlaisia kuhmuja oli kaikkialla. Lisäksi tie vaihteli uuden ja vanhan välillä, jolloin bussin oli ajettava avomaan kautta seuraavalle, myös joitain reikiä oli väistettävä penkan kautta. Minusta tuntui, että olin tulossa merisairaaksi, sitä oloa parantaakseen etupenkillä istunut nainen oksensi ja hetken päästä oli tuoksu levinnyt ympäri linja-auton, vaikka avustaja olikin suihkuttanut hajusteita. Pidin olemattomat ruokani sisällä pitämällä Malevin kosteuspyyhettä nenälläni. Perille päästyään Kalle oli hämillään ja hieman tuohtunut, kun emme olleet ilmoittaneet, että olimme ajaneet Tadmourista ohi. Hän ei oikein tahtonut tajuta linja-autoaseman paikkaa tässä yhteiskunnassa. Pian jatkoimme taksilla museolle, jossa tapasimme museodiktaattorin pojan. Mukava hymyilevä heppu ja meille luvattiin mahdollinen pääsy Shanhasiin, vaikka siellä olikin sveitsiläinen arkeologiryhmä. Kiertelimme sitten museota ilmaiseksi kunnes päädyimme hotellille. Illalla vielä kävelimme pitkin turistikojukatua, jokaisesta kaupasta huudettiin sisälle katsomaan, ja lopulta nuo ostivat lisävarusteita vesipiippuumme. Syömässä kävimme Spring-ravintolassa, josta Lonely Planet kirjoitti ‘food is no better than acceptable’, tuota parempaa ravintolaa ei Palmyrasta löydy, ellei ‘Nothing special’ ole sitten parempi. Yritys oli hyvä kyllä tuolla, myyntipuhe oli huvittava ‘Älkää uskoko mainontaa, vaikka mainoksessa sanottaisiinkin, että minä olen jumala, en minä kuitenkaan olisi’, lisäksi eteen kasattiin puolimetriä vieraskirjoja, joka oli teipattu täyteen käyttämättömiä vatsatautilääkkeitä. Ruoka ei todellakaan ollut käypää parempaa, liha oli mm. ylikypsää. Toisaalta syömäämme ateriaa olin viimeksi syönyt juhlissa, joten standardit olivat ehkä toisenlaiset. Hotelliin kävellessä huomasin huvittavan kyltin ‘ We manuafacture … old’. Sivukadulla oli muistotilaisuus; kahviin ei laitettu sokeria.
Ei paikka
Valvoin suurimman osan yöstä, vatsani oli mennyt sekaisin. Ei tuntunut kauhean vahvalta. Silti aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään Palmyran raunioilla. Komeat olivat. Puolalainen ryhmä oli kaivanut esiin loistavan mosaikin, näytti täydelliseltä, mutta emme saanet nähdä kokonaan emmekä ottaa kuvia. Turistipalvelu toimii kunnolla, kameleita tien pielessä, pääportilla myydään postikortteja ja mopolla tullaan myymään juomia minne vain sattuu kulkemaan. Oikeastaan todella ärsyttävää, mutta minkäs mahdat. Paluumatkalla poikkesimme museolla ja tapasimme museodiktaattorin, joka paljastui lähinnä isä aurinkoiseksi. Kallen puhuessa halustaan käydä Shanhasissa hänen puheet toivat mieleen tosi-tv roskan. ‘You want to go to Shanhas? You know what Shanhas means, it mean no-place, there’s nothing there…’ Saimme kaneliteetä ja hän pisti minut kuvaamaan yhtä hänen löydöstään. Se pitäisi sitten hänelle lähettää ja tuo päätyisi julkaistuun teokseen. Ensin olen hermona, ettei tuolla videokameralla millään saa tarpeellista kuvanlaatua, mutta sitten näin hänen opaskirjansa kuvia… Hah, olivatpa surkeita. Sen opaskirjan saimme sitten omistuskirjoituksella ja Shanhasin matka oli varma. Levon jälkeen pääsimme matkaan. Äitini kanssa pääsimme Nissan pick-upin takakontille. Oli se sentään katettu, tosin en tiedä oliko se hyvä vai huono asia. Matkaa oli edessä n. 105 km, selkä menosuuntaan. Ensimmäiset 70 km oli ihan mukavaa, mutta loppu meni hieman tuskaisaksi, kun tien laatu meni hieman vaihtelevaksi. Pysähdykset olivat epämielyttäviä, sillä en pystynyt karistamaan näköharhaa siitä, että kaikki tulisivat lähemmäksi. Ensimmäinen kerta aiheutti hieman paniikkia, koska auto oli parkkeerattu alamäkeen, eikä valuminen olisi mikään ihme. Käskimme Kallea pois alta, sillä auto valuu koko ajan, mutta hän sanoi ettei näin ollut. Ei näin ollutkaan.Vierasmaja oli melko täynnä väkeä, mukana neljä sveitsiläistä ja valtion virkamies. Emme kuitenkaan heti jääneet siihen vaan jatkoimme eteenpäin kohti Shanhasta. Sain kuvata ilokseni kattoikkunasta seisten liikkuvasta autosta. Se ei ole kivaa. Kalle sai jututettua yhtä pappaa ja heidän kanssa ihmeteltiin digitaalikameran ihmeitä, kun kuva on heti valmis. Vierasmajassa meiltä otettiin tiedot ylös ja tarjottiin hyvä ateria, joka tosin oli vaikea saada alas, koska oli suu jo niin kuiva. Nämä eivät näemmä juo syödessään. 12 kuppia teetä, yksi kahvikuppi, yksi Mandarin Cola ja kolmatta litraa vettä: aika mennä nukkumaan. Sveitsiläisille opetetaan arabiaa.
Matka
Yö meni mukavasti, sillä makuusija oli kova. Liian pehmeistä on jo kärsinyt tarpeeksi. Heräsin kuitenkin puoli kuuden maissa, kun sveitsiläiset lähtivät Qasr al-Heiriin tonkimaan. Ehdimme hieman käydä vilkaisemassa heidän touhujaan, kun kulkuneuvoamme korjattiin, jo toinen auto tällä matkalla, joka on alkanut köhimään pahemmin puoleisesti. Aamuteellä Shanhasissa ja sitten lähdimmekin kohti Tadmouria. Takaluukkumatkustaminen ei tuntunut enää niin pahalta, mutta viimeinenkin järjen olettaminen extreme-lomailussa loppui siihen. Ja mitä extremeä se muka on, että mennään hyvillä varusteilla kauniiseen paikkaan, kokeilisivat normaaleilla kaupunkivaatteillaan sitä samaa, siinä on extremeä. Emme käyneet edes moikkaamassa museodiktaattoria ja poikaa vaan lähdimme bussilla kohti Damasia. Tällä kertaa vain yksi lapsi ulosti housuihinsa, eikä mitään sen pahempaa. Kalle oli innoissaan, kun hänen edessään istui irakilainen sukututkija, joka oli kiinnostunut samasta seudusta. Damasissa luki taululla, että Kauko Hämäläinen oli saapunut kaupunkiiin ‘tänä aamuna’, mikä ei sinänsä ollut kovin valaiseva, pienen päättelyn perusteella päädyimme siihen, että ‘tänä’ luultavimmin tarkoittikin tätä päivää. Autossa on tullut istuttua loman aikana sellaiset 1300 km, eikä se siihen varmastikaan jää.
Lepo
Siivoja ja sähkömiestrio kävivät. Nyt toimivat kaikki, ja paikat näyttävät huomattavasti siistimmältä. Sri Lankalainen nuorukainen oli tosin raasu hieman järkyttynyt kun oli nähnyt kuinka nainen oli kuollut liikenneonnettomuudessa. Tuo luonnollisesti sai taas hieman varomaan omia askeliaan kaduilla. Kaasukin käytiin vaihtamassa. Päivällä ei juuri muuta tehnyt kuin lukenut romaaniani sekä jonkin verran parantaen arabian lukukykyä. Siinä oppi näitä piristäviä äännemääreitä kuten soinnillinen dentaalifriktio. Maitohappobakteeri paransi illlalla oloa.
Museo
Ah, puolitoista tuntia Centre d’Etudes Arabe Francaisissa, Kalle halusi kirjoja ja meillä ollut juuri muuta vaihtoehto kuin odottaa. Meillä ei ollut rahaa eikä asunnon avaimia. Pääsimme kuitenkin tuon jälkeen piipahtamaan ranskalaisten rakennuttamassa museossa. Siellä tavan mukaan ulkomaalaisten hinta oli paikallisiin kymmenkertainen, toisaalta siellä sentään oltiin niin häveliäitä, ettei tuota virhettä kirjattu kuin arabiaksi, turisteille luki vain kylmästi ‘Entry fee S£ 150′. Huomasi kyllä, miten vuosisadan alussa arkeologiaa harrastettiin, museoon oli siirretty Qasr al-Heir Ghabrin sisääntulo, synagoga Eufratin rannoilta ja hautakrypta Palmyrasta. Siellä oli kyllä presidentinkin huone, jonka lukitussa sivuhuoneessa oli erilaisia delegaatioiden tuomia lahjoja, paikallisia tyttöjä ei päästetty niitä katsomaan. Museossa ei ollut pelkästään muinaismuistoja vaan myös modernia syyrialaista taidetta. Ihan mielenkiintoisia teoksia, tosin länsimaista abstraktion tasoa ei tunnu tuolla olevan. Ehkäpä tuo juontaa juurensa kalligrafian asemasta sillä alalla. Matkalla syömään saimme aivan loistavan taksikuskin, se yritti kiskoa meiltä S£50 S£15 matkasta, ja sitten kun annoimme hänelle S£25 niin hän kadotti sen, ja kun isäni antoi vielä S£ 20 lisää niin tuo heitti ne menemään. Mitä ihmettä me hänelle lisää antamaan rahaa kun on saanut 90% pyytämästään kiskurihinnasta ja silloinkin vain kadotti kaiken. Kiersimme korttelin ja onneksi tuo ladasuhari oli kadonnut ja menimme Jamaicaan syömään. Siellä meitä odotti hyllyvä palestiinalaisomistaja, joka laittoi meille hyvää ruokaa, tai ainakin minulle. Tosin vanhempani saivat ateriansa ennen minua ja ehtivät lopettaa ennen kuin minä pääsin alkuun. Törkeää käytöstä. Tämä johti taas siihen, että saatuani syötyä ateriani, hyllyvä palestiinalainen ehdotti minulle mm. kebabia pääruoaksi. Söin siis neljä melkopientä kananrintapalaa juusto-herkkusienikastikkeessa, joka oli sitten grillattu. Minä en ollut syönyt kunnolla päiviin, joten koettakaa ymmärtää. TV alkoi kenkkuilla illalla, eikä satelliittikanavia näkynyt, tajusin myöhemmin tavan korjata ongelman. Ilmeisesti oli antenni kääntynyt…
Suurlähettiläs
Vielä kaksi kokonaista päivää, Kauko lähtee tänä yönä, me seuraavana. Menimme tapaamaan suurlähettilästä, lyhyttä, tanakkaa, ovelan näköistä miestä. Oli lähtemässä kohti Bagdadia katsomaan Suomen omistamia tiloja, jotka oli ryöstetty sodan jälkimainingeissa. Puhdistettu lienee parempi sana, sillä ovet ja ikkunat olivat myös viety. Sai sitten hieman kuulla kuulumisia sieltä täältä ja paremman kuvan pääministerivaihdoksesta. Jotenkin ikävää, kun ei ole ollut perillä. Yhdysvaltojen ja Irakin suurlähetystöt ovat vastakkain Damaskossa.
Kissa piipahti käymässä sisällä. Melko huvittava tapaus, sai paljon tuhoa aikaan pienessä ajassa. Raasu oli melko paniikissa kun ei löytänyt paikkaa mistä päästä ulos. Kiipesi verhoja ylös, jonka jälkeen putosi, juoksi peiliä päin ja puhkaisi kahvipaketin yhdellä kynnellä. Kaatoi yhden hajuvesipullonkin.
Puistoaamu
Kävelimme aamulla puistossa, ihastelimme kukkanäyttelyä. Nyt vain enää lepää, ennen lentoa, joka lähtee kello 0400…