Kaupunki, jossa tuuli syntyy
Ensimmäisten Riikassa vietettyjen öiden jälkeen suuntasimme linja-autolla Latvian länsirannikolle Liepajaan. Matka kulki useiden umpeen kasvaneiden jokien ja lammikkojen ohitse, joita mainostivat tienvarsikyltit aina, kun sellainen tuli kohdalle. Kylteittä jokia ei välttämättä olisi aina huomannut. Kaupungin lähestymisestä kertoi vyö tuulivoimaloita, joiden tyvet olivat maalattu alati vaalenevalla vihreällä. Hieman yli 200 kilometrin sekä kolmen ja puolen tunnin istumisen jälkeen linja-auto kaartoi lumivalkoisen varmasti toistasataa vuotiaan asemarakennuksen eteen.
Kun rinkat oli kaivettu bussin uumenista ja verensokeritasoa oli kohotettu yhden asemakioskin avustuksella, oli aika tarkistaa miten seuraavana päivänä pääsisi pois kaupungista. Aikataulut kertoivat pitkistä matkoista Berliiniin ja Moskovaan, mutta vasta lopuksi löytyi pieni moniste, jossa kerrottiin bussista Liepaja - Rucava - Kaliningrad, joka kulki kerran päivässä. Kuinka lähellä sitä nyt olikaan - olisi voinut käydä katsomassa tuota eristynyttä Venäjän saareketta, jossa Kant toimi aikoinaan kellona. Viisumista vain ei ollut tietoa, ja tarkoituksena oli kiertää Latviaa.
Liepaja vaikutti pieneltä kaupungilta; muutama vuosi sitten siellä oli hieman yli 70 000 asukasta. Katu linja-autoasemalta keskustaan kulki matalien yksi- tai kaksikerroksisten tiilitalojen ohitse. Monien julkisivu oli päällystetty laudoituksella, ikkunoissa istui pelargonioita ja roikkui pitsiverhoja. Ohitettu tori näytti siltä, että siellä myytiin muutaman vuoden ikäisiä lampaanruhoja, jotka paljastuivat myöhemmin lastenkärryiksi ja leluja kannatteleviksi köysiksi. Aikaisempi arvio olisi sopinut hyvin kadun rakennusten synkkään ulkoasuun. Raitiovaunu ajoi ohi - se oli maalattu valkoiseksi ja mainosti Anttilaa.
Liepaja on Liepaja-järven ja meren välissä, ja sitä halkoo näiden välissä kulkeva joki. Joen rannat olivat merensuunnassa täynnä laivoja ja kauempana näkyi majakka ja satamakurjet. Järven puolella siltaa näkyi kasinorakennukselta vaikuttava entisöity talo sekä Rimin suuret valomainokset. Kaupungin pääkatu Liela iela eli iso katu oli vuorattu pienillä kaupoilla ja pelihalleilla. Osa rakennuksista oli entisöity, osa vielä vanhassa kunnossa. Turisti-informaatio löytyi suurimman hotellin alakerrasta.
Kysymykseemme, miten pääsemme Papeen julkisilla liikennevälineillä vastattiin epäluuloisilla ilmeillä ja neuvottiin käyttämään linja-autoa. Pitäisi jäädä pienessä kylässä matkan varrella pois ja kävellä sieltä kuusi tai seitsemän kilometriä, jotta pääsisi sinne, minne me halusimme. Toinen mahdollisuus oli jäädä Rucavassa ja kävellä hieman enemmän. Telttamajoituksen selvitettyämme oli yön yli aikaa miettiä, mitä halusi tehdä. Ei kaupungista päässyt enää tähän aikaan järkevästi pois.
Liepajan keskustasta paljastui useita täysin entisöityjä kävelykauppakatuja. Talot olivat upeassa kunnossa ja niitä vierustivat värikkäät talot, jotka kertoivat loistosta, joka tätä kaupunkia oli joskus valaissut. Oli jo sulkemisaika, joten nähtäväksi jäi vain julkisivuja ja vilkaisu kauppahallin sisuksiin. Sieltä täältä löytyi muutama kaunis kirkko katsottavaksi. Mutta pian oli jo aika leirintäalueelle. Raitiovaunulla viimeiselle pysäkille, ja sieltä Liepajan etelärajalle. Tämän jälkeen olisi vielä käveltävä 1,2 kilometriä, kunnes edessä olisi lippu ja traktorinrenkaita kertomassa Kemping Kuncisista.