Kissojen leirintäalue

Reilu kilometri Liepajasta etelään päätietä pitkin sijaitsee pieni puutalo, jonka piha on jaettu kahteen aitaamalla. Sadan metrin päässä on huoltoasema, hieman kauempana näkyy tuulivoimala. Paljoa muuta ei sitten näykään - vajaan kilometrin päässä oleva merikin on ohuen metsikön peittämä. Tämä maatiaiskissapariskunnan vartioima piha on paikallinen leirintäalue, jossa kahdella latilla eli kolmella eurolla nukkuu yksi henki teltassa ja käy suihkussa. Saunaan pääsisi lisämaksusta.

Omistaja kehottaa laittamaan teltan minne haluaa. Hänellä on vasta yksi saksalainen asiakas, joka on majoittumassa saunan yhteydessä olevaan vierashuoneeseen. Lapset leikkivät rakennetussa lammessa takapihalla. Nämä takapihalammet ovat melko yleisiä. Ilta tuo mukanaan vielä belgialaisen äidin ja pojan ja vanhemman latvialaispariskunnan. Samalla syömme leipää ja juustoa iltapalaksi ja pohdimme seuraavaa päivää laskevan auringon loistaessa liehuvan Euroopan Unionin lipun takana.

Seuraavana aamuna kävelemme pois vähin äänin. Latvialaispariskunta katsoo meitä kuin haluaisivat kysyä jotain, mutta lähtevät tervehtien ja toivottaen ilmeisesti hauskaa matkaa. En ymmärrä kuitenkaan.

Illalla palaamme taas ja juttelen enemmän omistajan kanssa. Hän luuli meitä amerikkalaisiksi, mutta suomalaisuus muistuttaa häntä leirimatkasta Helsinkiin. Yöt hän vietti koirapuiston tapaisessa - muuten hyvät palvelut, mutta vessa puuttui. Oli ollut kallista. Ja edelliskesäiseen tapaan oli satanut. Silloin istuin toimistossa, eikä se haitannut eikä jäänyt mieleen. Toivotti meidät tervetulleeksi uimaan lampeen ja mukaan reissulle merenrantaan lasten kanssa. Päästi meidät jopa kotiinsa peseytymään, sillä vedenlämmitin oli mennyt vierassuihkusta rikki.

Kissat olivat jo ottaneet meidät omikseen. Tulivat vuorotellen kyhnäämään ja pitämään seuraa. Pyrkivät hävyttömät telttaan sisälle ja kerjäsivät ruokaa. Yöllä tuulen ja sateen lomassa ulos päätynyt kissa kyhnytti teltan reunaa. Purkaessa päätyivät molemmat leikkimään teltan alle. Pentu ei uskaltautunut kynnystä kauemmas.

Molempina näinä öinä satoi kovasti. Päivät paistoivat kuin ei olisi tietoakaan sateista. Teltta kuitenkin kesti mainiosti ja niin toivottavasti jatkossakin. Se voi tosin olla täynnä kynnenjälkiä.

Kerro mielipiteesi