1. Kirjoituksen tasolla olisi jokin laatukriteeri
2. Kirjoitusten aiheista kiinnostuneilla on pääsy keskustelemaan niistä

Pyrin päivittämään tätä blogia vähintään kerran viikossa. Varsinainen henkilökohtainen julkaisuaikataulu lyödään lukkoon, jotta kirjoittamiselle syntyy sopiva rytmi. Rytmitetty, rutiininomainen toiminta vähentää minusta kynnystä uusien kirjoitusten laatimiselle, mikä puolestaan edistää blogille asetettuja tavoitteita.
Aiemman hajanaisen aihevalikoiman sijaan pyrin rajaamaan tarkemmin blogin aihepiirin opiskeluun.  Seuraavan kahden vuoden aikana tavoittena on osallistua seminaareihin sekä löytää aihe pro gradu -tutkielma ja toteuttaa se. Uskon, että jatkuva kirjoittaminen keskeisistä aiheista ja tuloksista helpottaa näiden tavoitteiden täyttämistä.

Tämä blogi on uusin versio vuodesta 2002 toimineesta Herra A blogista. Pöytä on tyhjennetty useiden käytettyjen julkaisualustojen ja aiheiden painolastista. Edellisten versioiden arkistot sisältävät 500 kirjoitusta, joista ajan myötä osa voidaan liittää uudestaan myös tämän blogin arkistoihin.

Tässä kirjoituksessa kerron syksyn opiskelu- ja opetusohjelmasta sekä eri kursseille asettamistani tavoitteista. Kirjoitus ei ole luonteeltaan pysyvy vaan pyrin päivittämään sitä, kun käsitykseni eri kursseista kehittyvät. Kirjoitus on alunperin kirjoitettu, kun en ole tiennyt kursseista juuri mitään.

Kurssit syksyllä 2006

• Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu
• WWW-sovellusten kehittäminen
• Pelit ja kerronta
• Ruotsi

Tentit syksyllä 2006

• Hajautetut järjestelmät

Opetus syksyllä 2006

• Ohjelmoinnin harjoitustyö
• Tietokantasovellus

Tavoitteet ja kirjoitusaiheet kursseittain

Ohjelmistoprosessit ja laatu

Ohjelmistoprosessit ja laatu on ohjelmistotekniikan erikoistumislinjan syventävä kurssi. Henkilökohtaisena tavoitteenani on oppia lisää ohjelmistoprosessista ja sen johtamisesta. Lähtökohtana on omat kokemukseni ohjelmistoprojekteista asiakkaan roolissa sekä projektipäälikön roolissa viime syksyn ohjelmistotuotantoprojektin osalta. Visiona on, että kykenen intuitiivisesti arvioimaan sekä omaa työskentelyä että ohjelmistoprojekteja yleensä. Luonnollisesti tämä vaatii panostusta ja kokemusta tämän kurssin aikana ja erityisesti sen jälkeen.

Kurssiin liittyvä kirjoituspanos syntyy oppimispäiväkirjamaisista luentoselostuksista sekä oman henkilökohtaisen ohjelmistoprosessin arvioinnin yhteydessä saatujen oivallusten raportoinnista. Aihepiirit tulisi liittää verkossa saatavaan keskusteluun hyvästä ohjelmistokehityksestä niin teknisen kuin henkilösuhteisiin liittyen.

WWW-sovellusten kehittäminen

WWW-sovellusten kehittäminen on ensimmäinen tietojenkäsittelytieteen seminaari, johon osallistun. Ensisijaisena tavoitteena on tutustua seminaarien toimintatapaan sekä seminaariesitelmien laatimiseen ja kommentointiin. Seminaarien kautta on mahdollisuus kehittää asiantuntijuutta tietyllä hyvin määritellyllä alueella. Samalla on mahdollisuus harjoitella edelleen tieteellisen diskurssin muotoja ja käytäntöjä. Seminaarille asettettavat tavoitteet selkeytyvät aiheenvalinnan jälkeen.

Seminaariesityksen laatimista seurataan blogin kirjoituksissa. Kirjoituksen kautta havainnoidaan oman tiedonhaku- ja kirjoittamisprosessin tilaa ja kehittymistä tieteellisen kirjoittamisen osalta. Nämä prosessit ovat erityisen tärkeitä, kun gradu-prosessi pääsee käyntiin.

Pelit ja kerronta

Pelit ja kerronta on luentosarja, joka koostuu yhdeksästä luennosta seuraavan syksyn ja kevään aikana. Luentosarjan tavoitteena on tuottaa innovaatioita ja tietämystä suomalaiseen peli- ja uusmediakulttuuriin sekä avata alan merkittäviä teoksia tekijänäkökulmasta ja taiteellisen ja tutkimuksellisen taustoittamisen kautta. Luentosarjaan osallistumisen taustalla on oma kiinnostus narratiiviin niin yleisesti kuin peleissä. Luentojen aiheiden selvitessä, niihin valmistautumista voidaan kuvata kirjoituksilla, jotka ammentavat esimerkiksi Gamasutran ja Escapist Magazinen arkistoista. Luentosarja suoritetaan kirjoittamalla 10-15 sivuinen luentopäiväkirja, joka käsittelee vähintään seitsemän luennon aiheita. Luentojen jälkeen hahmotelmat aiheista julkaistaan blogissa.

Hajautetut järjestelmät

Hajautetut järjestelmät on syventävä tietojenkäsittelytieteen kurssi, joka on (yllättäen) pakollinen hajautettujen järjestelmien suuntautumisvaihtoehdossa. Kurssi käsittelee ongelmia ja ratkaisuja tilanteissa, jossa tietojenkäsittely-ympäristö on hajautettu monitietokone tai -prosessorijärjestelmään. Pyrin kurssilta samaan yleiskäsityksen ja pohjan hajautettujen järjestelmien käsittämiseksi ja laatimiseksi. Suoritan kurssin erilliskokeena eli kirjatenttinä 22.9.2006.

Opaskirjat olivat todenneet, että Latviassa kannattaa turvautua pitkälti linja-autojärjestelmään, ellei halua matkustaa aivan Riikan ympäristöstä. Bussien pitäisi olla varmasti aikataulussa ja uudempia kuin junat. Pitkille matkoille valitsimme siis linja-autot. Liput voitiin ostaa joko ennakkoon linja-autoaseman kassalta tai sitten suoraan kuskilta. Ainoa etu kassalta ostamisessa oli se, että tilanne oli rauhallisempi ja muut matkustajat antoivat etuilla jonossa. Kassalta ostaessa painotetaan, että samalla ollaan varattu paikka bussissa, mutta se ei merkitse oikeasti mitään. Pisimmän matkan lippu maksoi 4,05 latia eli noin kuusi euroa ja sillä pääsi Riikasta pikavuorolla Liepajaan. Suuremmista kaupungeista olisi päässyt linja-autoilla vaikka Pariisiin, Rooman tai Dubliniin. Vain Kaliningradin bussia tuli kokeiltua.

Ensimmäistä kertaa, kun jonotimme linja-autoon, satunnaisen matkailijan näköinen mies heitti suoraan tavaransa bussin tavarasäilöön ja sulki luukun saman tien. Yleisesti ottaen ei ole tapana, että kuljettajaa vaivataan suuremmilla matkatavaroilla vaan matkustajat hoitavat tämän itse. Aluksi tämä tuntui hieman kummalliselta, mutta seuraavilla matkoilla tämä tuli jo luonnollisesti ja samalla tuli autettua muutamaa matkailijakollegaa. Ongelmia syntyi välillä siitä, että bussimallista riippuen tavaralokeron ovi on ero ja välillä lokerot olivat lukossa tai oven takaa paljastui ties mitä koneistoa.

Latvian bussit jakautuvat siis pikalinjoihin, tavallisiin linjoihin sekä paikallisbusseihin. Pikabussit kulkevat pitkälti pääteitä ja pysähtyvät muutamassa kaupungissa. Nämä tauot kuitenkin venyvät helposti vartista puoleen tuntiin. Tällä välin matkustajat ja kuljettavat poikkeavat kahvilla, jäätelöllä ja/tai tupakalla iästä ja sukupuolesta riippumatta. Latvialaiselle tällaiset pysähdykset ovat automaattisia, mutta turistina sitä lähinnä ihmetteli omalta paikaltaan. Tavallisilla linjoilla kuljetaan ehkä hieman huonommalla laitteistolla, ja matka kiertää hieman pienempiä paikkakuntia pysähtyen jokaisessa 5-15 minuutin ajaksi. Näillä linjoilla ei ole taetta, että kaikki tieosuudet olisivat päällystettyjä. Pikalinjoilla törmää korkeintaan huonokuntoiseen päällysteeseen.

Busseilla matkustamiseen löytyi pian kaksi sääntöä, jotka helpottivat matkan suunnittelua. Jos bussilla oli järkevä matkustaa tuntemattomaan paikkaan, se lähti aamulla. Ellei Riikaa lasketa mukaan, vaikutti siltä, että linja-autoja lähti hieman ennen puolta päivää ja tämän jälkeen vasta illalla. Toinen sääntö toteaa, että haluttiin bussilla mennä minne tahansa, kannattaa varautua vähintään kolmen tunnin matkaan. Kyseessä ei niinkään ole se, että bussi ajaisi niin hitaasti paikasta toiseen vaan se, että aikatauluun on otettu huomioon kymmenien minuuttien ja jopa tunnin pituinen aika tauoille kesken matkan. Kuldigasta Riikaan tullessa huomasin, että aikatauluun oli selkeästi varattu 10 minuuttia sille, että odotetaan kahden junan kulkemista tien ohitse Jurmalan viimeisen rautatieaseman kohdalla. Tämä kuvaa yleisesti hyvin tapaa, jolla eri liikennevälineet eivät juuri ole käyttäneet vaivaa siihen, että matkustajat pääsisivät mahdollisimman helposti liikkumaan ympäri maata vaan jokainen yhteys on täysin eristyksissä toisista.

Latvia toimitti neuvostoaikoina käytännössä kaikki junavaunut ja polkupyörän ketjut koko maahan. Tällainen lähtöasetelma antaisi olettaa, että maan rautatiejärjestelmä tai ainakin junien vaunut olisivat kunnossa. Kyllähän ne olivatkin - dieseljunilla Riikasta itään paikallisjunan penkit olivat nahkaiset ja sähköjunilla Jurmalan suuntaan penkit olivat puuta. Liput piti ostaa etukäteen ja junissa kierteli pari lipun tarkastajaa, jotka leimasivat kaikki liput käsileimasimella. Asemien kohdalla kuului aina kuulutus, jossa kerrottiin nykyinen sekä seuraava asema - käytäntö oli sinänsä hyödyllinen, että kuulutuksesta ei koskaan ollut aivan varma, mistä asemasta oli kyse. Lippujen hinnat nousivat korkeimmillaan kahteen tai kolmeen latiin eli hinnat jäivät alle viiden euron.

Ensimmäisellä junamatkalla apua tarjosi nuori venäläismies, joka matkan varrella esitteli innoissaan Siguldan keinotekoisen kelkkailuradan. Viimeisellä junamatkalla ohikulkija jäi junan alle ja juna matkaa saman tien matkaa, kun ambulanssi oli tullut paikalle. Suurin osa matkustajista katselivat loukkaantunutta kuin TV:sta, yksi huuteli ohjeita ikkunasta, sillä junan ovet olivat lukossa eikä hän päässyt auttamaan. Jotkut olivat kauhuissaan, mutta halusivat vain katsoa. Me istuimme paikallamme ja ihmettelimme matkustajien reaktiota.

Lyhyesti: Latviassa pääsee kulkemaan hyvin julkisella liikenteellä, kunhan muistaa, että jokainen vähän pidempi matka vie luultavasti lopun päivää, mikäli ei tunne aluetta, jonne on menossa. Turisti-informaatioita myöten ihmeteltiin, että meillä ei ollut mukana omaa autoa tai edes polkupyörää. Yleisesti voisi suositella, että jokin oma kulkuneuvo olisi mukana, jos haluaa kulkea rauhassa ympäri maata ja nähdä hieman kaupunkien ulkopuolella olevia nähtävyyksiä. Linja-automatkailun suuria etuja kuitenkin oli se, että tuli nähtyä sellaisia paikkoja, joita ei olisi muuten ehtinyt käydä katsomassa tai jotka olisi ohittanut autolla kulkiessa paremman tien toivossa.

Latvian kieli kuuluu indoeurooppalaisiin kieliin ja sen lähin sukukieli on liettua. Toinen päähän jäänyt sukukieli on preussi. Latvian kieltä pidetään jonkinlaisena välimuotona kielten kehityshistoriassa ennen länsi-eurooppalaisia kieliä. Latviassa on puhuttu ja puhutaan hieman vielä suomalais-ugrilaisia kieliä, joista lähinnä suomea on liivinkieli.

Lopulta matkan aikana huomasi, että jos on pienikin mahdollisuus, että keskustelun toinen osapuoli osaa englantia, latviaa harvemmin kannattaa edes yrittää. Tähän on hyvin yksinkertainen syy - jos ostaa matkalipun seuraavalla junalla paikkaan x, halutaan tietää tuleeko lippu yksi- vai kaksisuuntaisena. Jatkokysymystä ei ymmärrä. Jos tilaa McDonaldsilta hampurilaisaterian (kyllä me sielläkin kävimme), halutaan tietää mikä juoma otetaan, halutaanko iso- vai normaalikokoinen ateria, syödäänkö täällä vai otetaanko mukaan, halutaanko ketsuppia ja olisiko vielä jotain muuta, mitä voitaisiin myydä. Ei siis riitä että pyytää lipun seuraavalla, tai että haluaa hampurilaisaterian tietyllä juomalla, on varauduttava suuren kysymystulvaan, jota ei ymmärrä. Tässä vaiheessa kun yrittää vaihtaa englantiin myyjä turhautuu kovasti - miksi turisti yrittää puhua kieltä jota ei osaa?

Kuitenkin monissa tapauksissa alkeellinen latvian fraasien osaaminen oli hyödyllistä. Siguldan juna-asemalla seurasimme amerikkalaisnaisen hätää, kun hän yritti selvittää lipun voimassaoloaikaa. Kerta kerran jälkeen hitaammin ja kovempaa kysyttiin, vaikka mitään ymmärrystä ei ollut syntymässä kahden eri kielen kanssa. Tämän jälkeen oli rentouttavaa kävellä kassalle ja pyytä “Divas uz Riga”, jolla sai kaksi lippua Riikaan, ilman lisäkysymyksiä tällä kertaa. Muutenkin pienet tilanteet, kiitokset, ratikkaliput ja vastaavat olivat huomattavasti helpompia latviaksi kuin englanniksi olisivat olleet.

Tärkein syy kuitenkin hyvin pieneen kielen opetteluun on kohteliaisuus isäntäkansaa kohtaan. Jokaiselle kiitokselle englanninkielisen keskustelun jälkeen vastattiin hymyllä ja “Ludzu”:lla eli sanomalla “olkaa hyvä”. Suurin osa ihmisistä lienee kuitenkin niin isänmaallisia, että heistä tuntuu hyvältä, että turisti on nähnyt edes hieman vaivaa tutustuakseen heidän maahansa ja kulttuuriin ja sitä ilmentävään kieleen. Toisaalta välillä mietti ja vertasi omia sanomisiaan siihen, mikä vastaisi niitä suomeksi. Ensimmäiset raitiovaunuliput ostettiin sanomalla “Kaksi raitiota”, bussilippuja yritettiin ostaa “Lippu kaksi Liepaja”. Kuuntelemalla ja lukemalla löytyi oikeat taivutusmuodot numeroille ja oikeat prepositiot lippuja varten. Muutaman kerran stressaantuneena kielimuurista tuli keskustelu päätettyä sanomalla “labdien” eli “hyvää päivää”, vaikka tarkoitus oli sanoa “paldies” eli “kiitos”.

Kun rinkat oli kaivettu bussin uumenista ja verensokeritasoa oli kohotettu yhden asemakioskin avustuksella, oli aika tarkistaa miten seuraavana päivänä pääsisi pois kaupungista. Aikataulut kertoivat pitkistä matkoista Berliiniin ja Moskovaan, mutta vasta lopuksi löytyi pieni moniste, jossa kerrottiin bussista Liepaja - Rucava - Kaliningrad, joka kulki kerran päivässä. Kuinka lähellä sitä nyt olikaan - olisi voinut käydä katsomassa tuota eristynyttä Venäjän saareketta, jossa Kant toimi aikoinaan kellona. Viisumista vain ei ollut tietoa, ja tarkoituksena oli kiertää Latviaa.

Liepaja vaikutti pieneltä kaupungilta; muutama vuosi sitten siellä oli hieman yli 70 000 asukasta. Katu linja-autoasemalta keskustaan kulki matalien yksi- tai kaksikerroksisten tiilitalojen ohitse. Monien julkisivu oli päällystetty laudoituksella, ikkunoissa istui pelargonioita ja roikkui pitsiverhoja. Ohitettu tori näytti siltä, että siellä myytiin muutaman vuoden ikäisiä lampaanruhoja, jotka paljastuivat myöhemmin lastenkärryiksi ja leluja kannatteleviksi köysiksi. Aikaisempi arvio olisi sopinut hyvin kadun rakennusten synkkään ulkoasuun. Raitiovaunu ajoi ohi - se oli maalattu valkoiseksi ja mainosti Anttilaa.

Liepaja on Liepaja-järven ja meren välissä, ja sitä halkoo näiden välissä kulkeva joki. Joen rannat olivat merensuunnassa täynnä laivoja ja kauempana näkyi majakka ja satamakurjet. Järven puolella siltaa näkyi kasinorakennukselta vaikuttava entisöity talo sekä Rimin suuret valomainokset. Kaupungin pääkatu Liela iela eli iso katu oli vuorattu pienillä kaupoilla ja pelihalleilla. Osa rakennuksista oli entisöity, osa vielä vanhassa kunnossa. Turisti-informaatio löytyi suurimman hotellin alakerrasta.

Kysymykseemme, miten pääsemme Papeen julkisilla liikennevälineillä vastattiin epäluuloisilla ilmeillä ja neuvottiin käyttämään linja-autoa. Pitäisi jäädä pienessä kylässä matkan varrella pois ja kävellä sieltä kuusi tai seitsemän kilometriä, jotta pääsisi sinne, minne me halusimme. Toinen mahdollisuus oli jäädä Rucavassa ja kävellä hieman enemmän. Telttamajoituksen selvitettyämme oli yön yli aikaa miettiä, mitä halusi tehdä. Ei kaupungista päässyt enää tähän aikaan järkevästi pois.

Liepajan keskustasta paljastui useita täysin entisöityjä kävelykauppakatuja. Talot olivat upeassa kunnossa ja niitä vierustivat värikkäät talot, jotka kertoivat loistosta, joka tätä kaupunkia oli joskus valaissut. Oli jo sulkemisaika, joten nähtäväksi jäi vain julkisivuja ja vilkaisu kauppahallin sisuksiin. Sieltä täältä löytyi muutama kaunis kirkko katsottavaksi. Mutta pian oli jo aika leirintäalueelle. Raitiovaunulla viimeiselle pysäkille, ja sieltä Liepajan etelärajalle. Tämän jälkeen olisi vielä käveltävä 1,2 kilometriä, kunnes edessä olisi lippu ja traktorinrenkaita kertomassa Kemping Kuncisista.